Ihana Ida julkaisi blogissaan "Jos saisin valita vain 5 meikkituotetta" -postauksen, joka laittoi myös mut ajattelemaan pystyisinkö oikeasti tekemään mun meikin vain viidellä tuotteella. Katsotaanhan mihin lopputulokseen päädyin.
vain viisi meikkituotettaphysicians formula butter bronzerKoska meikkiä en tee ilman pohjaa, oli mukaan pakko ottaa Lumene matte meikkivoide. Tää on ollut mulla käytössä jo aika kauan ja ajaa asiansa ihan hyvin. Sävy on sopivan vaalea ja peittävyyttä löytyy myös sen verta etten kaipaa aina peitevoidetta.

Nyxin tame & frame brow pomade on seuraava must have. Tällä saan aikaan vahvempaa ja näyttävämpää tai halutessani luonnollisempaa jälkeä. Värjään kulmiani tiuhaan tahtiin, joten usein vaan kevyesti rajaan kulmat ja hieman täytän aukkokohtia.

En sen kummemmin puuteria kasvoille tarvitse, mutta jotain väriä tuon vaalean meikkivoiteen jälkeen haluan, joten mukaan pääsi Physicians formulan butter bronzer, sävyssä light bronzer. Rakastan tätä! Tuoksuu ihanasti kookokselle ja on nimensä mukaisesti niin pehmeä koostumukseltaan. Olisin tietysti voinut ottaa jonkin ison paletin josta löydän contour-, bronzer- ja highlighter sävyt mutta ajattelin sen olevan hieman huijausta. 

elf mist set spray butter bronzere.l.f.in makeup mist & set -suihke on myös aika ehdoton. Välillä mun kasvot on paikoitellen niin kuivat, että meikkivoide näyttää hieman kökköiseltä, niin tää ihanasti sulattaa kaiken yhteen ja vie mahdollisesti hilseilevän näköisen ihon tiehensä. Hintakin on oikeesti aivan super edullinen!

Taistelin pitkään ripsivärin ja huulituotteen välillä. Molemmat on mun meikissä pakollisia lähes aina, mutta tällä hetkellä on sellanen fiilis, että ehkä rokkaan "bold lips & brows" lookkia mieluummin, kuin ripsaria ja meikittömiä huulia. Mukaan pääsi siis Essencen matt matt matt -mattahuulipuna sävyssä 02 Perfect match. Toi ei ehkä oo se kaikista boldein puna, mutta tarvittaessa sen voi sitten vaihtaa toiseen sävyyn ja pysyä edelleen yhteensä viidessä tuotteessa.

essence mattmattmatt 02Essencen matt matt matt -mattahuulipuna, 02 Perfect match. Kaunis, tosi pehmeä ja ei yhtään kuivattava mattapuna

Pystyisitkö sä tekemään koko meikin vain viidellä tuotteella?
Mitkä ne tuotteet olisi?

13 kommenttia

  1. Tosi kiva postausidea! :) Täytyy itsekin oikein miettiä, että pystyisiköhän sitä tähän. Tuo elfin suihke kuulostaa tosi lupaavalta, mistä olet sitä ostanut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hintaansa nähden tosi hyvä! Oon tilannut sitä iHerbiltä, välillä joutuu vähän kärkkymään että ehtii tilata ennenkuin on taas out of stock :-D

      Poista
  2. Hauska idea! Voisi joskus itsekin toteuttaa vastaavanlaisen postauksen! :-)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva, kun toteutit oman versiosi tästä! <3 Hauska nähdä, kuinka erilaiset tuotteet olit valinnut! Näistä huomaa hyvin sen, mitä ominaisuuksia kukin haluaa kasvoissaan korostaa ja toki myös ihotyyppi vaikuttaa valintoihin :)

    Oon muuten pitkään himoinnut tota aurinkopuuteria, joten nyt se on varmaan pakko tilata iHerbistä :D Se taitaa olla vähän hohtava? Multa ei oikeastaan edes tällä hetkellä löydy, kuin mattainen aurinkopuuteri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että toi aurinkopuuteri on sellanen satiinisen kuulas, siinä ei varsinaisesti mitään shimmeriä ole mutta ei omasta mielestä oo täysin mattakaan :-)

      Poista
  4. Hauska idea! Mä menisin ehkä ripsarilla, värillisellä kulmageelillä, peiteaineella, puuterilla ja huulipunalla. Kovasti haluaisin kyllä highlighterin, aurinkopuuteri ja glowsetter meikkisuihkeen, mutta menisin noilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin varmasti kaipaisin ripsaria ja highlighteria ainakin, mutta jos aivan minimiin täytyy mennä niin näillä mentäis :-D

      Poista
  5. Anonyymi10/6/17

    Kiva postaus, mutta olis ollut ihana nähdä kuva vielä siitä viidellä tuotteella tehdystä meikistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, empä tullut ajatelleeksi tätä!

      Poista
  6. Kyllä onnistuisi, mutta melkoisen pelkistetty siitä kyllä tulisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tosi simppeliksi tää munkin lopputulos jää :-D

      Poista
  7. Hauska postaus! Mulle pakollisia olis ainakin puuteri, meikkivoide, aurinkopuuteri, huultenrajauskynä ja huulipuna :)

    VastaaPoista